Kuka olen

”Pianisti”, vastasin viisivuotiaana, kun minulta kysyttiin, mikä minusta tulisi isona. Eihän sitä kukaan uskonut, en minä itse ainakaan, mutta niin tässä kuitenkin on käynyt. Soitan ammatikseni pianoa.

Lapsena tuli sanotuksi muutakin: väitin myös tulevani opettajaksi ja pidin vanhemmilleni kahvilaa. Nämäkin puolet ovat elämässäni yhä mukana, teen oman soittamisen lisäksi opettajan töitä ja keittiössä valmistan erityisen mielelläni kakkuja.

Nautin soittamisesta suuresti, ja vielä suuremmaksi nautinto kasvaa, kun sen voi jakaa hyvien muusikkokumppanien kanssa. Olen myös luonteeltani varsin sosiaalinen, joten ei ole yllätys että olen erikoistunut tekemään töitä liedin ja kamarimusiikin parissa.